Haku: Tiedotteet

Tulokset 1 - 100 / 101

Tulokset


Yhä useampi lehmä asustaa pihatossa 15.12.2011

Vuoden 2010 maatalouslaskennan tietojen neljännessä julkistuksessa esitellään tuotantomenetelmätutkimuksen ennakkotietoja kotieläinrakennuksista, lannan käsittelystä ja varastoinnista sekä laiduntamisesta. Näiden aihepiirien tilastotieto  kuvaa maataloustuotannon, eläinten hyvinvoinnin ja ympäristönsuojelun nykytilaa.

Viljelijät aktiivisia verkkovastaajia 09.12.2011

Viljelijät ovat vastanneet ahkerasti Tiken verkkokyselyihin. Tike kiittää kaikkia tietonsa antaneita tiloja ja toivoo aktiivista osallistumista myös parhaillaan meneillään olevaan maatilatutkimuksen kyselyyn.

Viljantuotanto palautui notkahduksesta 24.11.2011

Tiken satotilaston ennakkotietojen mukaan vuonna 2011 viljan kokonaissato on noin 3,7 miljardia kiloa. Viljasato kasvoi edellisestä vuodesta neljänneksen, noin 755 miljoonaa kiloa. Kaikkien viljalajien viljelypinta-alat ja hehtaarisadot kasvoivat vuodesta 2010. Eniten kasvoi kauran ja vehnän tuotanto. Yli 980 miljoonan kilon vehnäsato on kaikkien aikojen suurin Suomessa.

Vuoden 2011 viljasadon leipävilja laadultaan hyvää, rehuviljan hehtolitrapaino matala 24.11.2011

Syksyllä 2011 korjattiin keskimääräinen viljasato, mutta vehnästä  saatiin suuri sato. Vehnä- ja ruissadosta pääosa täytti leipäviljan laatuvaatimukset. Rehuviljan hehtopaino oli matala. Laatuvaihtelut olivat suuria alueiden välillä ja sisällä. Tiedot selviävät yhteenvedosta, joka perustuu Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) viljasatotietoihin ja Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran viljan laatuseurannan analyysituloksiin.

Ruokaperunaa varastoissa edellisvuotista enemmän 10.11.2011

Ruokaperunaa oli varastoissa lokakuun puolivälissä 221 miljoonaa kiloa eli 21 miljoonaa kiloa viimesyksyistä enemmän. Yhteenlaskettuna ruoka- ja ruokateollisuusperunan varastomäärä ylsi 274 miljoonaan kiloon. Tiedot perustuvat Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) tekemään tilastoon, jossa selvitetään maatilojen ruokaperunavarastoissa olevan perunan määrää kahdesti vuodessa.

Tilastotietoa nyt myös muokkauksesta ja lannanlevityksestä 20.10.2011

Maatalouslaskenta 2010:n yhteydessä toteutettiin ensimmäistä kertaa tuotantomenetelmätutkimus, jossa kerättiin tietoa energiankulutuksesta, kastelusta, peltoviljelystä ja kotieläinten hoidosta. Mukana oli noin 14 000 maatalous- ja puutarhayritystä eli joka viides Suomen tiloista. Näiden tilojen antamista vastauksista on estimoitu kaikkia Suomen tiloja kuvaavat tulokset, joista ensimmäisinä julkaistaan peltoviljelyn tiedot.

Neljäsosa viljelijöistä on vastannut verkossa 12.10.2011

Tiken satotutkimukseen voi tänä syksynä ensimmäistä kertaa vastata verkossa. Mahdollisuuteen on jo tarttunut neljäsosa kyselyyn osallistuvista viljelijöistä. Tänään aloitettu toinen tiedonkeruu on suunnattu puutarhayrityksille.

Viljan tuottajahintojen tilastoinnissa viive 07.10.2011

Tike, Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus, tilastoi viljan, rypsin ja rapsin tuottajahintoja. Tilastointi on jouduttu keskeyttämään toistaiseksi, koska kaikilta tiedonantajayrityksiltä ei ole saatu tietoja. Tietojen antaminen tilastoon on lakisääteinen velvollisuus.

Viljan tuotanto ja käyttö kolme miljardia kiloa 30.09.2011

Vuoden 2010 viljasato 3 miljardia kiloa oli noin kolmasosan pienempi kuin vuonna 2009. Vehnän ja kauran tuotanto oli kotimaista kulutusta suurempi, mutta ohran tuotanto laski alle kotimaisen kulutuksen. Kaikkien viljojen varastot vähenivät. Eniten vähenivät ohravarastot, kun tuotanto aleni ja samalla vienti kasvoi.

Tiken tiedonkeruu maatiloilta alkaa 29.09.2011

Tike eli Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus on aloittanut syksyn tilastotiedonkeruut maatiloilta ja puutarhayrityksiltä. Ensimmäiset kirjeet maatiloille postitettiin viime viikolla. Kaikkiin kyselyihin voi nyt vastata verkkopalvelussa.

Viljasato 2000-luvun toiseksi pienin 01.09.2011

Viljasta on edelleen odotettavissa 3,6 miljardin kilon sato. Vaikka sato on 2000-luvun toiseksi pienin, on se 20 prosenttia suurempi kuin viime vuonna. 2000-luvun suurin sato korjattiin toissavuonna (4,3 miljardia kiloa) ja pienin viime vuonna (3,0 miljardia kiloa). Keskimääräisen hehtaarisadon arvioidaan olevan hieman kymmenen vuoden keskiarvoa suurempi.

Viljan kauppaantulo ennallaan alhaisesta viljasadosta huolimatta 10.08.2011

Viljaa käyttävä teollisuus ja viljan välittäjät ostivat maatiloilta kuluneena satovuonna yhteensä 1,8 miljardia kiloa viljaa. Määrä vastaa 60 prosenttia viime kesän viljasadosta. Kotimaista ja ulkomaista viljaa käytettiin teollisuudessa kuluneena satovuonna yhteensä 1,4 miljardia kiloa, mikä vastaa puolta viime kesän viljasadosta.

Viljoilla hyvät satonäkymät 26.07.2011

Viljasta on odotettavissa yhteensä 3,5 miljardin kilon sato. Tämän vuoden sato on selvästi suurempi kuin viime vuonna, mutta jää vielä kauas vuoden 2009 sadosta (4,1 miljardia kiloa). Viime vuoden ennätyssuuresta rypsisadosta jäädään noin 30 prosenttia.

Mitä Suomessa syötiin vuonna 2010 06.07.2011

Suomalaiset kuluttivat viime vuonna nestemäisiä maitotuotteita keskimäärin 183 kiloa, hedelmiä ja marjoja 81 kiloa, viljaa 80 kiloa, lihaa 76 kiloa ja vihanneksia 68 kiloa.Tiedot ilmenevät Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) ravintotaseen ennakkotiedoista.

Suomen maatiloista ja puutarhayrityksistä kolmannes monialaisia 29.06.2011

Noin joka kolmas Suomen 64 000 maatilasta ja puutarhayrityksestä harjoittaa maa- ja puutarhatalouden ohella muuta yritystoimintaa. Toimialoista suosituin on palvelutuotanto.

Maatalous työllistää nyt 30 % vähemmän ihmisiä kuin vuonna 2000 01.06.2011

Suomalaisen maatalouden rakennemuutos jatkuu. Tiken eli Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen mukaan maatalous työllistää nyt kolmanneksen vähemmän ihmisiä kuin vuonna 2000. Samassa ajassa maatalous- ja puutarhayritysten määrä on laskenut viidenneksen.

Vilja-ala palautui puolittain vuoden 2010 notkahduksesta 31.05.2011

Vilja-ala kasvaa 100 000 hehtaaria vuodesta 2010, ja se on nyt noin 1 111 000 hehtaaria. Viime vuoden 200 000  hehtaarin notkahdus palautuu puolittain. Vilja-ala on lähes puolet kaikesta käytössä olevasta maatalousmaasta, joka on noin 2,3 miljoonaa hehtaaria. Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) ennakkotietojen mukaan eniten kasvavat kaura- ja vehnäala, mutta myös ohra- ja ruisala kasvavat. Rypsiala lähes puolittuu viime vuodesta.

Hellekesä kuritti avomaan puutarhatuotantoa 31.03.2011

Kuiva ja helteinen kesä söi avomaantuotantoa:  vihannessato jäi 163 miljoonaan ja marjasato 12 miljoonaan kiloon. Kasvihuonevihanneksia kuitenkin tuotettiin edellisvuotta enemmän, yhteensä 75 miljoonaa kiloa. Ruukkuvihannesten määrä kohosi ennätyslukemiin eli 81 miljoonaan ruukkuun. Tiedot perustuvat Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) vuoden 2010 puutarhatilastoihin.

Maatilojen määrä on vähentynyt viidenneksen kymmenessä vuodessa 15.03.2011

Maatalouden rakennemuutos jatkui vuonna 2010 samansuuntaisena kuin jo usean vuoden ajan. Erityisesti kotieläintuotantoa harjoittavien maatilojen määrä väheni ja keskimääräinen tilakoko kasvoi. Vuonna 2010 Suomessa oli 62 767 maatilaa, mikä on 1 400 vähemmän kuin edellisenä vuonna ja reilun viidenneksen vähemmän kuin vuosituhannen alussa.  Viljelijöiden keski-ikä (50,6 vuotta) on noussut kymmenessä vuodessa noin kolmella vuodella. Tiedot perustuvat Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) tilastoihin.

Viljan, ruokaperunan ja karitsanlihan tuottajahinnat nousussa vuonna 2010 10.03.2011

Viljan tuottajahinnat kääntyivät viime vuonna reippaaseen nousuun. Ruokaperunan hinta tuplaantui alkuvuoden pohjalukemista vuoden vaihteeseen tultaessa. Maidon tuottajahinnan lasku taittui syksyllä. Lihan hinnat olivat laskussa karitsanlihaa lukuun ottamatta. Tiedot ovat Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen) Maataloustuotteiden tuottajahinnat -tilastosta.

Lihaa tuotettiin vuonna 2010 lähes saman verran kuin edellisvuonna 28.02.2011

Lihaa tuotettiin noin 384 miljoonaa kiloa vuonna 2010, mikä on lähes sama määrä kuin edellisvuonna. Naudan-, siipikarjan- sekä lampaanlihan tuotanto lisääntyi kun taas sianlihan tuotanto väheni. Tiedot ovat Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen) tilastoista. Naudanlihan tuotanto hienoisessa nousussa

Vuoden 2010 viljasato vuosikymmenen pienin 24.02.2011

Viljasato jäi Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) satotilaston mukaan 3 miljardiin kiloon. Satotiedot ovat sekä tarkentuneet että laajentuneet koskemaan myös nurmia ja muita peltokasveja verrattuna marraskuussa julkaistuihin ennakkotietoihin. Helteinen ja kuiva kesä pudotti viljasatoa 1,3 miljardia kiloa pienemmäksi kuin vuoden 2009 ennätyssato (4,3 miljardia kiloa).

Vuoden 2010 pieni viljasato: laadukasta leipäviljaa, huonolaatuista rehu- ja mallasviljaa 24.02.2011

Vuoden 2010 hellekesä tuotti pienen viljasadon, jonka valkuaispitoisuus oli korkea ja jyvät pieniä ja keveitä. Viljan valkuaispitoisuudella ja jyväkoolla on suora yhteys viljan käyttökelpoisuuteen. Tiedot selviävät yhteenvedosta, joka perustuu Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) lopullisiin viljasatotietoihin ja Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran viljan laatuseurantaan.

Ruokaperunaa maatilojen varastoissa 108 miljoonaa kiloa 10.02.2011

Perunavarastot ovat tyhjempiä kuin kahtena edellisenä vuotena. Tammikuun puolivälissä ruokaperunaa oli maatilojen varastoissa 108 miljoonaa kiloa eli 24 miljoonaa kiloa viimevuotista vähemmän, mikä johtuu viime kesän selvästi edellisvuotta pienemmästä sadosta ja voimakkaasta Venäjän viennistä.

Rypsin ja rapsin kauppaantulo kasvoi vuonna 2010 10.02.2011

Viljaa käyttävä teollisuus sekä viljan välittäjät ostivat maatiloilta vuonna 2010 yhteensä 2,1 miljardia kiloa viljaa. Lisäksi rypsiä ja rapsia ostettiin 158 miljoonaa kiloa. Kotimaista ja ulkomaista viljaa käytettiin teollisuudessa vuonna 2010 yhteensä 1,3 miljardia kiloa. Tiedot ovat Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) juuri valmistuneesta tilastosta.

Kananmunien tuotanto suurimmillaan kahteentoista vuoteen 09.02.2011

Maidontuotanto oli 2 268 miljoonaa litraa vuonna 2010, mikä on hieman enemmän kuin edellisvuonna. Kananmunien tuotanto kasvoi 2000-luvun ennätyslukemiin, noin 61 miljoonaan kiloon. Tiedot ovat Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) tilastoista.

Yli puolet viljelijöistä vastasi Maatalouslaskentaan verkossa 10.01.2011

Maatalouslaskennan sähköinen tiedonkeruu on sulkeutunut. Vastauksensa jätti verkkopalvelussa määräaikaan mennessä 34 808 tilallista. Tämä on lähes 53 % kaikista kyselyn piiriin kuuluvista. Viljelijöiden aktiivisuus internetissä ylitti Tiken odotukset.

2000-luvun pienin viljasato - 3 miljardia kiloa 23.11.2010

Viljasato jää Tiken satotilaston ennakkotietojen mukaan 3 miljardiin kiloon. Lähes sama satoarvio saatiin jo syyskuussa julkaistussa ennakkosatotilastossa. Kuivatun viljan lisäksi vilja-alaltamme korjattiin 0,2 miljardia kiloa tuoreviljaa. Viljasato jäi 1,3 miljardia kiloa pienemmäksi kuin viime vuonna. Leipäviljasato (ruis ja vehnä) pieneni 15 %, kun taas rehuviljasato (ohra ja kaura) putosi lähes 35 %. Kuivuus kutisti leipäviljojen hehtaarisatoja, kun taas rehuviljasatoa niukensi lisäksi pienentynyt viljelyala. Satotiedot tarkentuvat helmikuussa 2011, kun Tike julkaisee vuoden 2010 lopullisen satotilaston.

Pienestä viljasadosta huolimatta myllykelpoinen sato suuri 23.11.2010

Kuiva kesä tuotti pienen viljasadon, mutta nosti samalla kaikkien viljalajien valkuaispitoisuuden korkeaksi. Myllykelpoisen vehnän määrä nousi kuuden vuoden seurantajakson korkeimmaksi eli noin 480 miljoonaan kiloon. Vehnän sakoluku oli korkein sitten vuoden 1997. Maltaaksi kelpaava ohrasato, noin 60 miljoonaa kiloa, jäi tänä vuonna pieneksi korkean valkuaispitoisuuden ja heikon sadon johdosta. Rehuviljojen laatua heikensi alhainen hehtolitrapaino ja kauran pieni jyväkoko. Rukiin lähes 70 miljoonan kilon sadosta yli 90 prosenttia oli leipäviljakelpoista.

Ruokaperunaa varastoissa 200 miljoonaa kiloa 10.11.2010

Ruokaperunaa oli varastoissa lokakuun puolivälissä 200 miljoonaa kiloa eli 24 miljoonaa kiloa viimesyksyistä vähemmän. Tike (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) tilastoi nyt kolmatta kertaa maatilojen ruokaperunavarastoissa olevan perunan määrää.

Maatalouslaskennan viimeinen tiedonkeruuerä käynnistyy 08.11.2010

Koko Suomen kattavan Maatalouslaskenta 2010 -tilastotutkimuksen viides ja viimeinen tiedonkeruuerä on käynnistynyt. Erään kuuluvat Kanta-Hämeen, Uudenmaan, Varsinais-Suomen sekä Ahvenanmaan alueella olevat maatilat ja puutarhayritykset. Tutkimuksessa kysyttävät tiedot on mahdollista antaa Tikeen nyt ensimmäistä kertaa verkossa.

Maatalouslaskenta siirtyy kohti etelää 25.10.2010

Maatalouslaskenta 2010:n neljäs tiedonkeruuerä on käynnistynyt. Neljänteen tiedonkeruuerään kuuluvat Etelä-Karjalan, Kymenlaakson, Päijät-Hämeen, Pirkanmaan ja Satakunnan alueella sijaitsevat maatilat ja puutarhayritykset. Tutkimuksessa kysyttävät tiedot on mahdollista antaa Tikeen nyt ensimmäistä kertaa verkossa.

Viljavarastoissa vuosikulutusta vastaava määrä ennen sadonkorjuuta 30.09.2010

Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) viljatase satovuodelta 2009 - 2010 on valmistunut. Kolmas perättäinen hyvä viljasato vuonna 2009 (4,2 miljardia kiloa) kasvatti Suomen viljavarastot satovuoden taitteessa vuoden kulutusta vastaavaksi. Ilman vuoden 2010 satoakin varastot siis riittäisivät ensi vuoden kesä-heinäkuun vaihteeseen.  Viljan varastot, 2,8 miljardia kiloa, olivat kesäkuun lopussa lähes 860 miljoonaa kiloa suuremmat kuin vuotta aiemmin.

Maatalouslaskennan tiedonkeruun kolmas erä käyntiin 27.09.2010

Maatalouslaskenta 2010:n kolmas tiedonkeruuerä on käynnistynyt. Uuden erän myötä pyyntö osallistua tutkimukseen on lähetetty kaikkiaan noin 41 000 viljelijälle. Kolmanteen tiedonkeruuerään kuuluvat Keski-Suomen, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon ja Etelä-Savon alueella sijaitsevat maatilat ja puutarhayritykset. Tutkimuksessa kysyttävät tiedot on mahdollista antaa Tikeen nyt ensimmäistä kertaa verkossa.

Maatalouslaskennan toinen tiedonkeruuerä käynnistynyt 20.09.2010

Maatalouslaskenta 2010 -tilastotutkimuksen toinen tiedonkeruuerä on käynnistynyt. Erään kuuluvat Keski-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan alueella sijaitsevat maatilat ja puutarhayritykset. Tutkimuksessa kysyttävät tiedot on mahdollista antaa Tikeen nyt ensimmäistä kertaa verkossa.

Kuivuus kutistanut viljasadon alle 3 miljardin kilon 02.09.2010

Tiken toisen ennakkosatotilaston mukaan viljasato supistuu 2,9 miljardiin kiloon. Heinäkuun puolessa välissä satoarvio oli hieman suurempi - noin 3,1 miljardia kiloa. Pienempi vilja-ala ja alhainen satotaso vähentävät viljasatoa kolmanneksella vuodesta 2009, ja viljasato jää vuosikymmenen pienimmäksi. Tämä ProAgrian asiantuntijoiden hehtaarisatoarvioihin perustuva tilasto tarkentuu marraskuun 23. päivä, kun viljelijöiltä saatavat satotiedot ovat käytössä.

Maatalouslaskenta 2010:n tiedonkeruu on käynnistynyt 01.09.2010

Maatalouslaskenta 2010 -tilastotutkimuksen tiedonkeruu on käynnistynyt. Ensimmäiset kirjeet on postitettu maatiloille tällä viikolla. Tutkimuksessa kysyttävät tiedot on mahdollista antaa Tikeen ensimmäistä kertaa verkossa. Maatalouslaskennan kysymykset liittyvät maatalouden rakenteeseen, työvoimaan sekä muuhun yritystoimintaan.

Tulossa vuosikymmenen pienin viljasato 23.07.2010

Tiken ensimmäisen ennakkosatotilaston mukaan Suomessa korjataan syksyllä pienin viljasato kymmeneen vuoteen. Viljasato jäänee 3,1 miljardiin kiloon. Pieni vilja-ala ja keskimääräistä pienempi satotaso pudottavat viljasadon peräti neljänneksen pienemmäksi kuin vuonna 2009. Rypsistä sen sijaan odotetaan ennätyssatoa. Sato-odotus on 68 % suurempi kuin viime vuoden rypsisato. Seuraava ProAgrian asiantuntijoiden arvioihin perustuva ennakkosatotilasto julkaistaan 2.9.

Mitä Suomessa syötiin vuonna 2009 09.07.2010

Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) ravintotaseen ennakkotietojen mukaan suomalaiset kuluttivat viime vuonna viljaa keskimäärin 80 kiloa, vihanneksia 71 kiloa, hedelmiä 79 kiloa ja lihaa 74 kiloa. Tiken vuosittain tekemä Ravintotase on yhteenveto Suomen tärkeimpien elintarvikeryhmien tuotannosta, kotimaisesta käytöstä ja kulutuksesta.

Luomuhärkäpapu valtaa alaa 30.06.2010

Luomuviljojen kokonaistuotanto pysyi samalla tasolla edellisvuoteen verrattuna. Luomuviljaa tuotettiin Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) keräämien tietojen mukaan vuonna 2009 yhteensä 76 miljoonaa kiloa eli 2 % Suomen viljantuotannosta. Luomurypsin ja –herneen tuotanto nousi edellisvuodesta. Uutena tilastointikohteena on luomuhärkäpapu.

Vilja-ala pienin 15 vuoteen 03.06.2010

Viljelijöiden tukihakemustietojen perusteella tämän vuoden vilja-ala on pienin 15 vuoteen ja rypsiala suurempi kuin koskaan aiemmin. Peltoalassa on odotettavissa myös muita huomattavia muutoksia. Viljelijöiden omien kylvöpäätösten lisäksi lopulliseen pellonkäyttöön Suomessa vaikuttaa oikukas kevätsää. Rankat sade- ja raekuurot ovat ainakin Varsinais-Suomessa tuhonneet kevään 2010 kylvöksiä. Tike julkaisee seuraavan ennakkotiedon kesän 2010 pellonkäytöstä 22. kesäkuuta, jolloin on saatavissa myös alueittaisia tietoja.

Maatalouslaskennan satavuotinen historia verkossa 04.05.2010

Ensimmäisestä maatalouslaskennasta tulee kuluneeksi tänä vuonna sata vuotta. Juhlavuoden kunniaksi maatalouslaskennan mielenkiintoinen historia on kerätty verkkoon osoitteeseen www.maatalouslaskenta.fi

Porkkanasta ennätyssato 31.03.2010

Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) vuoden 2009 puutarhatilastojen mukaan avomaavihanneksia tuotettiin viime vuonna poikkeuksellisen paljon. Myös marjasato oli hyvä. Kasvihuonevihannesten tuotannossa palattiin normaalitasolle vuoden 2008 ennätyssadon jälkeen. Sipulikukkatuotanto kasvoi voimakkaasti.

Sian- ja siipikarjanlihan tuotannon kasvu taittui ja tuottajahinnat kääntyivät laskuun vuonna 2009 05.03.2010

Lihaa tuotettiin viime vuonna noin 384 miljoonaa kiloa eli neljä prosenttia vähemmän kuin vuonna 2008. Naudanlihantuotanto kasvoi hieman edellisvuodesta. Naudanlihan tuottajahintojen nousu jatkui. Sian- ja siipikarjanlihan tuotanto kääntyi viime vuonna laskuun kahdeksan vuotta kestäneen nousun jälkeen. Myös sian- ja siipikarjanlihan tuottajahinnat kääntyivät laskuun. Tiedot ovat Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen) juuri valmistuneista tilastoista.

Maidontuotanto nousussa, tuottajahinnat laskussa 01.03.2010

Maidontuotanto kääntyi vuonna 2009 kasvuun, ja tuotanto lisääntyi yhdellä prosentilla 2 264 miljoonaan litraan. Maidon tuottajahinta laski samalla 10 prosenttia. Kananmunia tuotettiin vähemmän kuin edellisvuonna. Myös kananmunien tuottajahinnat kääntyivät laskuun. Tiedot ovat Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) vasta valmistuneista tilastoista.

Isoilla tiloilla jo neljännes peltoalasta 15.02.2010

Tike tutkii vuosittain maatilojen lukumäärän kehittymistä, peltoalaa, tuotantosuuntia ja viljelijätietoja Maatilojen rakenne -tilastossaan, johon tiedot saadaan maatilarekisteristä. Yli sadan hehtaarin tiloilla oli vuonna 2009 jo neljännes Suomen peltopinta-alasta. Nuoret viljelijät pitivät hallussaan isoimpia tiloja.

Rukiin ostot suoraan maatiloilta vähentyivät puolella 10.02.2010

Teollisuus, kauppa ja interventio ostivat viljaa maatiloilta vuonna 2009 yhteensä 2 miljardia kiloa. Kotimaista ja ulkomaista viljaa käytettiin teollisuudessa vuonna 2009 yhteensä 1,3 miljardia kiloa.

Ruokaperunavarastot tyhjenevät rivakasti 10.02.2010

Ruoka- ja ruokateollisuusperunaa tuotettiin viime kesänä ennätysmäärä, 452 miljoonaa kiloa. Lokakuun puolivälissä maatilojen varastoissa oli ruokaperunaa 225 miljoonaa kiloa. Tammikuun puoleen väliin mennessä varastot olivat kuitenkin vähentyneet edellisvuotta ripeämmin, ja 15.1. maatilojen varastomäärä oli 132 miljoonaa kiloa.

Viljasadon valkuaispitoisuus matala 28.01.2010

Syksyn 2009 vehnäsato oli ennätyssuuri. Kuitenkin vain kolmasosa sadosta täytti leipävehnän laatuvaatimukset, sillä valkuaispitoisuus oli alhainen. Mallasohrasadosta 86 prosenttia täytti jyväkoon ja valkuaispitoisuuden vaatimusrajat. Rehuviljasadon hehtolitrapaino oli keskimäärin hyvä, mutta valkuaispitoisuus jäi alle kymmenen vuoden keskiarvon.

Ennakkotiedot pitivät hyvin kutinsa Tiken satotilastossa 28.01.2010

Tiken marraskuussa 2009 julkaisemiin ennakkotietoihin saatiin jo pääosa satotilaston tiedoista, ja suuria muutoksia niihin ei tullut juuri valmistuneessa lopullisessa satotilastossa. Viljasadosta on saatavissa myös historiatietoa: Findikaattori (www.findikaattori.fi) sisältää Suomen historian koko tilastoidun viljasadon vuodesta 1920 lähtien. Historiatiedot ja entistä enemmän tietoa tilastoista löytyy myös helmikuusta lähtien Tiken uudistuneesta Matilda-tietopalvelusta (www.maataloustilastot.fi).

Muutoksia Tiken tilastoissa 25.01.2010

Tiken tilastoissa tapahtui vuoden 2010 alussa muutamia muutoksia. Maataloustuotteiden tuottajahinnoista tuli vuoden alusta uusi SVT-tilasto.  Kotieläinten lukumäärätilastot yhdistettiin yhdeksi laajemmaksi tilastoksi, samoin kananmunatilastot.  Viljan osto-, käyttö ja varastotilastot uudistuivat.

Viljasadossa matala valkuaispitoisuus 24.11.2009

Kevätvehnästä korjattiin tänä syksynä ennätyssuuri sato. Sadon laatua heikensi kuitenkin alhainen valkuaispitoisuus - alin kymmeneen vuoteen. Mallasohrasadosta 82 prosenttia ylitti mallaskelpoisuuden valkuaispitoisuuden ja jyväkoon vaatimusrajat. Poikkeuksellisen alhainen valkuaispitoisuus alensi myös mallaslaatuisen sadon määrää. Rehuviljasato oli suurelta osin hyvälaatuista.

Vuosi 2009 oli kolmas hyvä viljavuosi 24.11.2009

Tiken satotilaston ennakkotietojen mukaan kuivaviljasato oli lähes 4,3 miljardia kiloa. Sen lisäksi vilja-alaltamme korjattiin 0,2 miljardia kiloa tuoresäilöviljaa. Ohrasta (2,2 miljardia kiloa) ja vehnästä (0,9 miljardia kiloa) korjattiin ennätyssato. Kaurasato (1,1 miljardia kiloa) pieneni 100 miljoonaa kiloa ja ruissato (42 miljoonaa kiloa) kolmanneksen vuodesta 2008. Satotiedot tarkentuvat tammikuussa 2010, kun Tike julkaisee vuoden 2009 lopullisen satotilaston.

Viljelyalojen kasvu ja hyvä satovuosi kasvattivat ruokaperunavarastoja 11.11.2009

Ruokaperunaa oli varastoissa lokakuun puolivälissä 225 miljoonaa kiloa eli 33,6 miljoonaa kiloa viimesyksyistä enemmän. Tike (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) tilastoi nyt toista kertaa maatilojen ruokaperunavarastoissa olevan perunan määrää.

Viljavarastot kasvoivat lähes 475 miljoonalla kilolla 30.09.2009

Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) viljatase satovuodelta 2008 - 2009 on valmistunut. Vuoden 2008 hyvä viljasato (4,2 miljardia kiloa) kattoi vehnän, ohran ja kauran osalta kotimaisen tarpeen, mutta ruista oli tuotava elintarvikejauhatukseen 86 miljoonaa kiloa. Viljan varastot, 1 960 miljoonaa kiloa, olivat kesäkuun lopussa lähes 475 miljoonaa kiloa suuremmat kuin vuotta aiemmin.

Viljasato saattaa nousta jopa 4,4 miljardiin kiloon 02.09.2009

Viljan kokonaissato voi nousta jopa 4,4 miljardiin kiloon, mikäli puintisäät jatkuvat suotuisina. Tämä olisi toteutuessaan noin 160 miljoonaa kiloa enemmän kuin syksyllä 2008. Näin ennustaa Tike, Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus, kesän toisessa ja viimeisessä ennakkosatoarviossaan. Lopullinen satotilasto valmistuu ensi vuoden tammikuussa, mutta Tike julkaisee siitä ennakkotiedon marraskuussa 2009.

Satonäkymät toistaiseksi hyvät 27.07.2009

Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen) ensimmäisen ennakkosatoarvion mukaan viljasato yltää tänä syksynä 4,3 miljardiin kiloon. Tiken seuraava ennakkosatoarvio ilmestyy syyskuun alussa.

Suomalaisten lihan kulutus kasvoi; siipikarjanlihan kulutus ohitti ensimmäistä kertaa naudanlihan kulutuksen 09.07.2009

Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) juuri valmistuneen Ravintotaseen mukaan suomalaiset söivät viime vuonna lihaa 76,7 kiloa henkeä kohden - puoli kiloa enemmän kuin vuonna 2007. Siipikarjanlihan kulutus kasvoi 0,9 kiloa, ja se ohitti ensimmäistä kertaa naudanlihan kulutusmäärän. Tiken vuosittain tekemä Ravintotase on yhteenveto Suomen tärkeimpien elintarvikeryhmien tuotannosta, kotimaisesta käytöstä ja kulutuksesta. Siipikarjanlihan kulutus kasvoi 0,9 kiloa eli lähes 5 prosenttia edellisvuodesta.

Luomuviljan tuotanto väheni Suomessa 24.06.2009

Luomuviljojen kokonaistuotanto väheni edellisvuoteen verrattuna. Luomuviljaa tuotettiin Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) keräämien tietojen mukaan vuonna 2008 yhteensä 76 miljoonaa kiloa eli 2 % Suomen viljantuotannosta. Suurin osa luomuviljasta myös käytettiin ja myytiin luomuna. Luomuperunan tuotanto nousi edellisvuodesta.

Syysvehnän kylvöala väheni neljänneksellä ja rukiin kolmanneksella 08.06.2009

Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) ennakkotietojen mukaan viljakasvien alat pienenivät rajusti, samalla kun rypsin ja rapsin alat nousivat.

Kasvihuoneyritykset etsivät korvaajaa polttoöljylle 25.05.2009

Kasvihuoneiden energiankulutus 2008 Kasvihuoneyritykset etsivät korvaajaa polttoöljylle Kasvihuoneiden energiankulutustiedot vuodelta 2008 ovat valmistuneet. Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) keräämien tietojen mukaan kasvihuoneiden energiankulutus kasvoi hieman edelliseen tilastointivuoteen 2006 verrattuna. Tuontienergian käyttö lämmityksessä on vähen-tynyt ja kotimaisen energian käyttö lisääntynyt vuodesta 2006.

Kasvihuoneyritykset etsivät korvaajaa polttoöljylle 25.05.2009

Kasvihuoneiden energiankulutustiedot vuodelta 2008 ovat valmistuneet. Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) keräämien tietojen mukaan kasvihuoneiden energiankulutus kasvoi hieman edelliseen tilastointivuoteen 2006 verrattuna. Tuontienergian käyttö lämmityksessä on vähentynyt ja kotimaisen energian käyttö lisääntynyt vuodesta 2006.

Tomaatin tuotanto ylitti 40 miljoonan kilon rajan 31.03.2009

Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) puutarhatilastojen mukaan kasvihuonevihannesten tuotanto kasvoi ennätykselliseen 76 miljoonaan kiloon. Kukkapuolella suurin kirijä oli leikkonarsissi, jonka tuotanto kasvoi kolmanneksella 2,5 miljoonaan sipuliin.

Lihaa tuotettiin viime vuonna enemmän kuin koskaan 13.03.2009

Lihan kokonaistuotanto kasvoi noin 400 miljoonaan kiloon viime vuonna. Sianlihantuotanto rikkoi jälleen ennätyksiä, kun tuotanto kasvoi 217 miljoonaan kiloon. Siipikarjanlihaa tuotettiin ensimmäistä kertaa yli 100 miljoonaa kiloa. Naudanlihaa tuotettiin reilu seitsemän prosenttia vähemmän kuin vuonna 2007. Lihan tuottajahinnat ovat olleet nousussa. Naudanlihaa tuotettiin näin vähän viimeksi vuonna 1962

Maidon tuottajahinta korkeimmillaan viime vuonna 06.03.2009

Maitoa tuotettiin viime vuonna vajaa kaksi prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Samalla maidon tuottajahinta nousi lähes neljänneksen. Tuottajahinta oli korkeammalla kuin koskaan aiemmin EU-jäsenyyden aikana. Kananmunien tuotanto kasvoi edellisvuodesta. Myös tuottajahinnat ovat olleet nousussa.

Omenatarhojen puista jo puolet hillittykasvuisia 18.02.2009

Hillittykasvuisten omenapuiden osuus on voimakkaassa kasvussa. Vuosina 2003 - 2007 istutetuista omenapuista peräti 86 prosenttia oli hillittykasvuisia. Tike, Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus selvitti kaupallisten omenatarhojen puiden lajikkeita, ikäluokkia ja tiheyksiä vuonna 2008 tehdyssä kyselyssä.

Valtaosa lopettaneista sikatiloista vaihtoi viljanviljelyyn 16.02.2009

Tike (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) on julkaissut maatilarekisterin tiedot vuodelta 2008. Maatilojen rakennemuutos on jatkunut samansuuntaisena jo usean vuoden ajan, eli maatilojen lukumäärä on vähentynyt, keskimääräinen tilakoko on kasvanut ja kotieläintilojen osuus tiloista on supistunut. Tukialueittain kehitys vaihtelee tuotantosuunnan mukaan. Tuotantosuuntien sisällä suhteellisesti eniten väheni sikataloutta harjoittavien tilojen määrä. Sikatalouden lopettaneista valtaosa vaihtoi tuotantonsa viljanviljelyyn.

Ruokaperunaa maatilojen varastoissa 124 miljoonaa kiloa 10.02.2009

Ruokaperunavarastojen tilastointi siirtyi lokakuussa ProAgrialta Tikeen (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus), ja uudistuneen tilaston perusteella maatilojen varastoissa oli tammikuun puolivälissä jäljellä ruokaperunaa 124 miljoonaa kiloa.

Leipävilja laadultaan heikkoa, rehuvilja hyvää 29.01.2009

Vehnäsadosta viidennes ja rukiista vajaa kolmannes täytti leipäviljan laatuvaatimukset. Mallaskelpoisen ohran osuus oli edellisiä vuosia suurempi. Mallasohran ja rehuviljojen muuten hyvää käyttölaatua heikensivät homeiset ja itäneet jyvät, joita esiintyi viime vuotta enemmän. Tiedot perustuvat Tiken ja Eviran kokoamiin viljan sato- ja laatutietoihin vuodelta 2008.

Ennätyssuuri ohrasato kattoi puolet Suomen viljasadosta 29.01.2009

Pelloilta korjattiin vuonna 2008 ennätyksellinen ohrasato, mutta useimpien muiden kasvien sato oli pienempi kuin vuonna 2007. Tiken satotilasto, joka kuuluu Suomen viralliseen tilastoon (SVT), valmistui vuodenvaihteessa. Ennakkotiedot sadosta annettiin heinäkuun lopussa ja syyskuun alussa. Ennakkotieto lopullisesta satotilastosta julkaistiin marraskuun lopussa.

Vuoden 2008 viljasato yli 4 miljardia kiloa 25.11.2008

Tiken satotilaston ennakkotietojen mukaan tämän vuoden viljasato yltää 4,1 miljardiin kiloon. Viljasato on vain hieman (50 miljoonaa kiloa) pienempi kuin viime vuonna. Sadosta pääosa on rehuviljaa: ohraa 2,1 ja kauraa 1,1 miljardia kiloa. Leipäviljoja eli ruista ja vehnää saatiin vähemmän kuin vuonna 2007: tänä vuonna ruissato oli 60 miljoonaa kiloa ja vehnäsato 778 miljoonaa. Satotiedot tarkentuvat tammikuussa 2009, kun Tike julkaisee vuoden 2008 lopullisen satotilaston. Vuoden 2008 viljasato 4,1 miljardia kiloa

Viljasadon laatu vaihtelee 25.11.2008

Kotimainen viljasato ylitti 4 miljardia kiloa, mutta laatu ei yllä kaikilta osin viime vuosien tasolle. Vain 19 prosenttia vehnästä on leipäviljakelpoista. Sen sijaan mallasohrasta peräti 80 prosenttia täyttää mallaskelpoisuuden proteiinipitoisuuden ja jyväkoon perusteella. Kasvukauden runsaat sateet ovat lisänneet paikoitellen homeiden määrää, mutta toksiinipitoisuudet ovat jääneet alhaiselle tasolle. Tike ja Evira ovat koonneet vuoden 2008 viljasadon laatua koskevat ennakkotiedot. Lopulliset viljasadon laatutiedot julkaistaan tammikuussa 2009.

Ruokaperunaa varastossa 192 miljoonaa kiloa 11.11.2008

Ruokaperunavarastojen tilastointi on uudistunut ja uudistettu tilasto ilmestyy nyt ensimmäistä kertaa. Sen arvion perusteella ruokaperunaa oli varastoissa lokakuun puolivälissä 192 miljoonaa kiloa. Uusi ruokaperunavarastotilasto

Viljasta 14 % elintarvikekäyttöön 30.09.2008

Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) viljatase satovuodelta 2007 - 2008 on valmistunut. Suomessa käytettiin viljaa vuoden aikana 3,4 miljardia kiloa. Siitä rehukäytön osuus oli 63 % ja ruokakäytön osuus 14 %. Vuoden 2007 hyvä viljasato (4,1 miljardia kiloa) mahdollisti 720 miljoonan viljakilon viennin. Tuotanto kattoi muuten kotimaisen tarpeen, mutta ruista oli tuotava elintarvikejauhatukseen 57 miljoonaa kiloa.

Oikullinen sää heikentänyt satotoiveita 29.07.2008

Kasvukauden sää ei ole ollut kaikin paikoin peltokasveille paras mahdollinen. Viljojen orastumista heikensi toukokuussa keskimääräistä kylmempi ja kuivempi sää. Kesäkuu jatkui viileänä, mutta kuivuus vaihtui runsaisiin sateisiin. Myös heinäkuun kahden ensimmäisen viikon aikana sateinen ja viileä sää on jatkunut.

Lihansyönti lisääntyi, mutta myös vihannekset maistuivat suomalaisille 02.07.2008

Suomalainen söi viime vuonna lihaa keskimäärin reilut 76 kiloa kiloa, eli 3,5 prosenttia enemmän kuin vuonna 2006. Vihannesten kulutus kasvoi vajaa 6 prosenttia ja hedelmien kulutus noin 7 prosenttia edellisestä vuodesta. Maitotuotteista jogurtin ja rasvattoman maidon suosion kasvu jatkui. Tike, Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus, tekee vuosittain yhteenvedon Suomen tärkeimpien elintarvikeryhmien tuotannosta, kotimaisesta käytöstä ja kulutuksesta.

Luomuviljaa 2,2 % Suomen viljantuotannosta 19.06.2008

Luomuviljaa tuotettiin vuonna 2007 yhteensä 81 miljoonaa kiloa eli 2,2 % Suomen viljantuotannosta. Luomuna viljeltyä leipäviljaa (vehnää ja ruista) tuotettiin 18 miljoonaa kiloa. Määrä on 15 % enemmän kuin vuonna 2006. Rehuviljaa (ohraa, kauraa ja seosviljaa) tuotettiin luomuna 63 miljoonaa kiloa. Määrä on 19 % enemmän kuin vuonna 2006.

Viljakasveja pelloilla erityisen paljon 10.06.2008

Tiken ennakkotietojen mukaan viljan kylvöala kasvaa viime vuodesta noin 86 000 hehtaaria. Lisäystä edellisen vuoden alaan on reilut 7 %. Kesällä 2008 viljaa kasvaa lähes 55 % pelloista. Muiden viljelykasvien ala sen sijaan on vähentynyt yli 32 000 hehtaaria. Kesää 2007 enemmän kylvössä on kevätvehnää, rehuohraa, mallasohraa ja kauraa. Syysviljojen, sokerijuurikkaan, herneen sekä rypsin ja rapsin ala on puolestaan vähentynyt edellisestä vuodesta. Tiedot perustuvat tukihakemustietoihin.

Maatiloilla tehtiin noin 7 tuntia töitä vuoden jokaisena päivänä 12.05.2008

Viime vuonna maatiloilla ja puutarhayrityksissä työskenteli noin 145 000 henkilöä. Työpäiviä kertyi kaikkiaan 22 miljoonaa. Tiedot maatilojen ja puutarhayritysten työvoimasta on saatu Tiken kokoamasta maatalouden rakennetutkimuksesta. Tutkimuksessa on tarkasteltu myös maatilojen muuta yritystoimintaa, jonka osuus on lähes sama kuin vuonna 2005. Nyt julkaistavat tulokset sisältävät aikaisemmista vuosista poiketen myös kasvihuoneyritysten tiedot.

Nautojen ja sikojen määrät laskussa - kanoja, lampaita ja hevosia hieman edellisvuotta enemmän 04.04.2008

Tiken kotieläinten lukumäärätilastojen mukaan nautoja oli 1.12.2007 vajaat kolme prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Lypsylehmien määrä väheni ja emolehmien määrä nousi aiempien vuosien tapaan. Sikojen määrä väheni hieman, eniten vähennystä oli emakoiden määrässä. Kanojen, lampaiden ja maatiloilla olevien hevosten määrät sen sijaan kasvoivat viime vuonna. Emolehmien määrän kasvuvauhti jatkuu tasaisena

Vihannesten, marjojen ja koristekasvien nousijat ja laskijat jo nähtävissä 31.03.2008

Tike (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) on saanut valmiiksi ennakkotiedot vuoden 2007 puutarhayritysten määrästä sekä niillä viljeltyjen kasvien pinta-aloista ja tuotantomääristä. Puutarhayritysten määrä ja viljelyala pienenivät. Avomaa- ja kasvihuonevihanneksissa samoin kuin marjoissa ja koristekasveissa löytyi viljelyalaltaan ja tuotantomääriltään sekä nousijoita että laskijoita. Puutarhayrityksiä oli 5 245 vuonna 2007. Avomaaviljelmiä oli 4 123 ja kasvihuoneviljelmiä 1923.

Maidontuotannon väheneminen jatkui ja tuottajahinnat vahvistuivat 07.03.2008

Tiken tilastojen mukaan maidon tuotanto laski viime vuonna reilulla kahdella prosentilla 2 287 miljoonaan litraan. Maidon tuottajahinnat nousivat edellisvuodesta. Reaaliset hinnat sen sijaan jäivät viime vuonna 7- 9 prosenttia menneen kymmenvuotiskauden parhaita hintoja alemmiksi. Kananmunia tuotettiin lähes sama määrä kuin edellisvuonna eli 57 miljoonaa kiloa. Kananmunien nimellinen tuottajahinta nousi neljänneksen vuodesta 2006.

Sian- ja broilerinlihan tuotannossa rikottiin jälleen ennätyksiä viime vuonna 29.02.2008

Tiken tilastojen mukaan Suomessa tuotettiin lihaa viime vuonna enemmän kuin koskaan, 398 miljoonaa kiloa. Tuotanto lisääntyi vajaat neljä prosenttia vuodesta 2006. Sian- ja broilerinlihaa tuotettiin ennätyksellisen paljon. Naudanlihan tuotanto kasvoi toista vuotta peräkkäin - tosin näin vähän naudanlihaa on viimeksi tuotettu 1960-luvulla. Lihan nimellishinnat nousivat edellisvuodesta.

Emolehmätilojen määrä jatkaa kasvuaan 15.02.2008

Maatalouden rakenne on jo vuosia kehittynyt samaan suuntaan: tilojen määrä on vähentynyt, tilakoko on kasvanut ja erityisesti kotieläintilojen osuus laskenut. Tuoreimpien Maatilarekisterin tietojen mukaan samansuuntainen kehitys on jatkunut myös vuonna 2007. Maatilarekisterin uusimmat tiedot ovat saatavissa Tiken sähköisestä tietopalvelusta Matildasta. Helmikuussa ennakollisina ilmestyneet tiedot julkaistiin lopullisina kirjajulkaisussa toukokuussa 2008.

Ruokaperuna säilynyt hyvin varastoissa 07.02.2008

Tikessä on valmistunut laskelma ruokaperunan varastoista. Sen mukaan varastoissa on edellistalvea enemmän perunaa. Kesän vaihtelevat sääolot eivät suosineet perunan kasvua ja kehitystä - varastoissa peruna on kuitenkin säilynyt hyvin.Perunavarastot tyhjenevät vauhdilla

Satovuosi 2007 oli hyvä 17.01.2008

Tiken satotilaston mukaan vuonna 2007 pelloilta korjattu sato oli hyvä. Viljasato nousi 4,1 miljardiin kiloon edellisvuoden 3,8 miljardista kilosta. Säilörehusato kasvoi vielä huimemmin: se oli peräti 63 % suurempi kuin kuivuuden koettelemana vuonna 2006. Viljelijöiden antamien tietojen perusteella myös sokerijuurikkaan hehtaarisadot ylsivät huippulukemiin. Sokerijuurikkaan kokonaissato jäi kuitenkin kolmanneksen viime vuotta pienemmäksi viljelyalan laskun takia. Vuoden 2007 viljasato 4,1 miljardia kiloa

Rukiista 84 prosenttia leipäviljakelpoista, vehnästä puolet 17.01.2008

Kotimaisesta rukiista 84 prosenttia täytti leipäviljan laatuvaatimukset. Vehnäsadosta osuus oli puolet, mikä oli selvästi vuotta 2006 korkeampi. Myös mallaskelpoisen ohran osuus oli korkeampi kuin vuonna 2006. Tiedot perustuvat Tiken ja Eviran kokoamiin vuoden 2007 satotietoihin.

Kotimainen viljasato hyvälaatuinen 27.11.2007

Kotimaisen viljasadon laatu on hyvä. Puolet vehnästä on leipäviljakelpoista ja mallasohrasta 42 % on mallaskelpoista. Kaurasta 94 % täyttää rehuteollisuuden yleiset laatuvaatimukset. Vain ohra on laadullisesti viimevuotista heikompaa. Silti 71 % ohrasta ylittää 64 kilon hehto-litrapainon. Tike ja Evira ovat koonneet vuoden 2007 satoa koskevat ennakkotiedot. Lopulliset satotiedot julkaistaan tammikuussa 2008. Vehnästä puolet leipäviljakelpoista

Vuoden 2007 viljasato historian toiseksi suurin 27.11.2007

Tiken satolaskelman ennakkotietojen mukaan tämän vuoden viljasato yltää 4,2 miljardiin kiloon. Viljasato on 460 miljoonaa kiloa suurempi kuin viime vuonna. Sadosta 80 % on rehuviljaa: ohraa 2,0 ja kauraa 1,3 miljardia kiloa. Ruissato on 87 miljoonaa kiloa eli 37 mil-joonaa kiloa enemmän kuin vuoden 2006 sato. Satotiedot tarkentuvat tammikuussa 2008, kun Tike julkaisee vuoden 2007 lopullisen satotilaston. Vuoden 2007 viljasato 4,2 miljardia kiloa

Tuotetusta viljasta 13 % jauhetaan elintarvikekäyttöön 27.09.2007

Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) viljatase satovuodelta 2006 - 2007 on valmistunut. Suomessa käytettiin viljaa vuoden aikana 3,3 miljardia kiloa. Siitä rehukäytön osuus oli 63 %, ja ruokakäytön osuus 13 %.

Jos poutia riittää, saadaan talteen runsas viljasato 30.08.2007

Puintikauden alussa satonäkymät ovat Tiken toisen ennakkosatoarvion mukaan valoisat. Viljasato voi yltää 4 miljardiin kiloon, mikä on noin 250 miljoonaa kiloa viimevuotista enemmän. Lopullinen satotilasto valmistuu tammikuussa 2008, mutta Tike (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) julkaisee siitä ennakkotiedon marraskuussa 2007. Ruissato voi yltää 90 miljoonaan kiloon - rukiin tuonti vähenee

Satonäkymät vielä valoisia, rypsin kasvua verottanut paha kirppahyökkäys 26.07.2007

Kasvukaudella lämpöä ja sateita on tullut sopivassa suhteessa peltokasvien kasvun kannalta lähes koko maassa. Rypsiä koetteli alkukesästä kirppahyökkäys, joka pakotti jopa useisiin uusintakylvöihin. Viljasato voi yltää 4 miljardiin kiloon, jos kasvuedellytykset jatkuvat yhtä suotuisina. Lähes kaikkien viljojen hehtaarisato näyttäisi olevan kymmenyksen keskimääräistä korkeampia. Ennakkosatoarvio kuvaa satotilannetta heinäkuun puolessa välissä. Kasvukauden loppuvaiheella ja korjuuolosuhteilla on ratkaiseva vaikutus syksyn puintimääriin.

Suomalaisten lihansyönti lähes ennallaan, jogurtin kulutus lisääntynyt 03.07.2007

Tike, Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus, tekee vuosittain yhteenvedon Suomen tärkeimpien elintarvikeryhmien tuotannosta, kotimaisesta käytöstä ja kulutuksesta. Suomessa syötiin viime vuonna lihaa 73,5 kiloa henkeä kohden eli vajaa prosentti edellisvuotta enemmän. Vihannesten ja hedelmien kulutus jäi noin 4 prosenttia pienemmäksi kuin vuonna 2005. Maitotuotteista rasvattoman maidon suosion kasvu jatkui, ja jogurttia syötiin edellisvuotta enemmän. Sianliha on suomalaisten suosikki

Kaura ja syysvilja syrjäyttivät rypsi- ja ohra-alaa 05.06.2007

Kaura, syysvehnä ja ruis lisäsivät tänä vuonna viljelyalaa rypsin, ohran ja sokerijuurikkaan kustannuksella. Kun tukihakemustiedoista on tallennettu noin 84 %, vaikuttaa siltä, että myös rehunurmiala kasvaa huomattavasti (+ 30 000 ha) viime vuodesta. Viljelyalatiedot tarkentuvat vielä ennen juhannusta, sillä tietojen tallennus kunnissa on vielä kesken. Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen) ennakkotietojen mukaan viljojen kylvöala kasvaa viime vuodesta 23 000 hehtaarilla.

Nautojen määrä jatkaa laskuaan - hevosten lukumäärä nousussa 26.05.2007

Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) kotieläinten lukumäärätilastojen mukaan nautoja oli 1.12.2006 noin 1,7 % vähemmän kuin vuosi sitten vastaavana ajankohtana. Lypsylehmien lukumäärä väheni kun taas emolehmien määrä nousi. Myös sikojen, kanojen ja vuohien lukumäärät vähenivät edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Maatilalla olevien hevosten lukumäärä kasvoi jo viidettä vuotta peräkkäin ja hevosia oli maatiloilla joulukuun alussa noin 31 500 kappaletta.

Salaatit ja tomaatti myötätuulessa 27.03.2007

Puutarhayrityksiä oli viime vuonna 5 703. Tiken puutarhatilastojen mukaan vähennys edellisvuoteen verrattuna oli 585. Pinta-ala väheni 301 hehtaaria. Tuotantomääriä tarkastettaessa selkeitä nousijoita olivat tomaatti ja useat salaatit sekä avomaalla että kasvihuoneessa. Myös tulppaanituotanto jatkoi kasvuaan. Avomaan yllättäjä rapeakeräsalaatti Avomaan tuotantoala oli viime vuonna 16 768 ha. Avomaavihanneksia viljeltiin 8 370 hehtaarin alalla.

Maatilojen määrä väheni maltillisesti -keskipeltoalan kasvu pysähtyi 21.03.2007

Suomessa oli vuonna 2006 kaikkiaan 69 071 maatilaa, mikä on noin 500 tilaa vähemmän kuin vuonna 2005. Tiedot ovat peräisin Tiken ylläpitämästä maatilarekisteristä.  Lopulliset tiedot julkaistaan Matildan lisäksi kirjajulkaisuna loppukesästä 2007. Keskipeltoala säilyi lähes muuttumattomana Suomalaisilla maatiloilla oli vuonna 2006 peltoa keskimäärin 33,31 hehtaaria tilaa kohden, mikä oli vain hieman enemmän kuin edellisenä vuonna (33,03 ha). Keskipeltoalan kasvu näyttäisi siis tasaantuneen.

Uusi Pellolta pöytään -tilastojulkaisu kokoaa elintarvikeketjun yksiin kansiin 19.03.2007

Viime vuosina elintarvikeketjun toimintaan sekä elintarvikkeiden laatuun ja turvallisuuteen liittyvän tiedon yhteiskunnallinen ja taloudellinen merkitys on kasvanut voimakkaasti. Elintarvikekriisit, niitä seurannut julkisuus sekä kuluttajien lisääntynyt tietoisuus ovat korostaneet elintarvikeketjun toimintaan liittyvän tiedon merkitystä. Tiken, Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen kokoama uusi Pellolta pöytään -tilastojulkaisu vastaa laajeneviin tietotarpeisiin.

Sian- ja siipikarjanlihaa tuotettiin viime vuonna enemmän kuin koskaan 09.03.2007

Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen) tilastojen mukaan vuonna 2006 sianlihan tuotantomäärä kohosi uuteen ennätykseensä eli 208,3 miljoonaan kiloon. Sianlihan tuottajahinta kääntyi hienoiseen laskuun. Siipikarjanlihan tuotanto oli toista vuotta peräkkäin suurempi kuin naudanlihan tuotanto. Naudanlihan tuotanto lisääntyi hieman edellisvuodesta. Naudanlihan tuottajahinnat nousivat toista vuotta peräkkäin. Lihaa tuotettiin viime vuonna yhteensä 384 milj. kiloa, mikä on 1,7 % enemmän kuin edellisvuotena.

Maidon tuotanto alimmillaan viiteenkymmeneen vuoteen 07.03.2007

Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen) maidon tuotantotilaston mukaan maidon kokonaistuotanto oli viime vuonna 2 343 milj. litraa. Määrä väheni 0,8 prosenttia edellisvuodesta. Maidon tuottajahinta pysytteli likipitäen vuoden 2005 tasolla. Kananmunien kokonaistuotanto laski 56,7 milj. kiloon. Munien tuottajahinta kääntyi hienoiseen nousuun kolme vuotta kestäneen laskun jälkeen. Maidontuotannon väheneminen jatkui