Teurastusmäärien ja lihan tuottajahintojen kysely
Teurastamoilta kerätään kuukausittain tietoja teurastettujen eläinten ruhojen kappale- ja kilomääristä. Suurimmilta teurastamoilta kerätään lisäksi tietoa tuottajille lihatilityksinä maksetuista euromääristä lihan tuottajahinnan laskemiseksi. Teurastettujen sikojen osalta kerätään lisäksi tieto siitä, minkä kunnan alueelta teuraseläimet ovat lähtöisin. Kyselyllä kerättäviä tietoja käytetään kuukausittain julkaistavan lihantuotantotilaston sekä vuosittain julkaistavan alueittaisen lihantuotantotilaston laadintaan. Osa kerättävistä tiedoista on EU:n asetuksen edellyttämiä tietoja.
Perusjoukon muodostavat teurastamot, jotka harjoittavat teurastustoimintaa ja ovat Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran hyväksymiä liha-alan EU-laitoksia tai pienimuotoisia liha-alan laitoksia.
Lihantuotantotilasto edelliseltä kuukaudelta julkaistaan seuraavan kuukauden viimeisenä päivänä tai sitä seuraavana arkipäivänä klo. 9.00 näillä verkkosivuilla. Alueittainen lihantuotantotilasto edelliseltä vuodelta julkaistaan seuraavan vuoden maaliskuussa.
Kuukausittain
Tiken tilastotuotanto perustuu lakiin maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksesta (1200/1992 ja 667/2006), lakiin maaseutuelinkeinotilastoista (1197/1996), lakiin maaseutuelinkeinohallinnon tietojärjestelmästä (284/2008) sekä tilastolakiin (280/2004). Lisäksi Euroopan neuvoston asetus 1165/2008 sisältää lihantuotannon tilastointia koskevia velvoitteita. Tietojen antaminen tilastoon perustuu maaseuelinkeinotilastoista annetun lain (1197/1996) 2 §:ään.
Alueittainen lihantuotanto Lihantuotanto Maataloustuotteiden tuottajahinnat
Vuorisalo, Sanna
etunimi.sukunimi@mmmtike.fi
0295 313 149
Tietopalvelu
0295 313 002
tietopalvelu@mmmtike.fi
- Satotutkimus
- Puutarhatutkimus
- Maatilatutkimus
- Rakennetutkimus
- Ennakkosatokysely
- Ruokaperunan varastokysely
- EU- hintaseurannan kysely
- Kananmunien tuotantomäärän kysely
- Kananmunien tuottajahintojen ja tuotantomäärien kysely
- Lihan varastokysely
- Maidon ja maitotuotteiden tuotanto- ja tuottajahintakysely
- Maidon jälkitilikysely
- Ruokaperunan tuottajahintakysely
- Teurastusmäärien ja lihan tuottajahintojen kysely
- Viljan osto-, käyttö- ja varastokysely
- Viljan, rypsin ja rapsin tuottajahintakysely