Omenatarhojen puista jo puolet hillittykasvuisia
Hillittykasvuisten omenapuiden osuus on voimakkaassa kasvussa. Vuosina 2003 - 2007 istutetuista omenapuista peräti 86 prosenttia oli hillittykasvuisia. Tike, Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus selvitti kaupallisten omenatarhojen puiden lajikkeita, ikäluokkia ja tiheyksiä vuonna 2008 tehdyssä kyselyssä.
Kysely lähetettiin niille tiloille, joilla oli puutarhayritysrekisterin mukaan vuonna 2007 omena-alaa yli 0,5 hehtaaria. Tällaisia tiloja oli 192 kappaletta ja niillä omenaa yhteensä 614 hehtaaria. Hedelmäpuututkimus tehtiin samansisältöisenä kaikissa EU-maissa, mutta Suomessa se koski vain omenanviljelyä.
Lobo pitää pintansa – Rubinola kirii
Kyselyssä selvitettiin tärkeimpien omenalajikkeen pinta-aloja ja istutusvuosia sekä omenapuiden keskitiheyksiä. Lobo oli edelleen eniten viljelty omenalajike ja sen osuus kyselyalasta oli vajaa kolmannes (27 %). Seuraavaksi tärkeimmät lajikkeet pinta-alan perusteella olivat Kanelit ja Jaspi. Vaikka Jaspi oli maan toiseksi tärkein lajike viljelyalan perusteella, lukumäärän perusteella Lobosta seuraavaksi nousi Amorosa.
Ahvenmaalla omenalajikkeisto poikkesi Manner-Suomesta, jossa merkittäviä lajikkeita Lobon ohella olivat Jaspi ja Kanelit. Ahvenanmaan tärkeimmät lajikkeet olivat Lobo, Amorosa ja Rubinola. Ahvenmaalla myös Rajka-, Collina- ja Summerred-lajikkeiden viljely oli lisääntynyt merkittävästi. Näistä Collinaa ja Rubinolaa viljeltiin vain Ahvenanmaalla.
Omenatarhat nuortuvat
Tilaston perusteella omenapuista 45 prosenttia oli istutettu vuosina 2003 - 2007 ja vanhoja, ennen vuotta 1982 istutettuja, oli vain 10 prosenttia. Ahvenanmaalla omenapuut olivat nuorempia kuin Manner-Suomessa. Koko maan vanhoista omenapuista suurin osa oli Lobo-lajiketta. Toisaalta Lobon osuus uusista, vuosina 2003 - 2007 istutetuista puista oli edelleen reilu viidennes (23 %), joten Lobon merkitys tulee säilymään myös tulevaisuudessa.
Puutarhayritysrekisterin tietojen perusteella omena-ala on ollut kasvussa vuodesta 1994 alkaen. Vuonna 2007 satoa tuottamatonta nuorta kasvustoa oli 94 hehtaaria eli 14 prosenttia 649 hehtaarin kokonaisalasta.
Hillittykasvuisten puiden osuus vahvassa kasvussa
Omenan tuotannossa on siirrytty käyttämään hillittykasvuisia perusrunkoja. Sen ansioista puut voidaan istuttaa aiempaa tiheämpään ja niiden leikkaustarve vähenee. Hillittykasvuisia omenapuita voidaan istuttaa hehtaarille 1 500 - 2 500 ja Ahvenanmaalla jopa 4 000 puuta. Voimakaskasvuisten omenapuiden istutustiheys on vain 700 - 800 puuta hehtaarilla.
Tässä tutkimuksessa omena-alasta tiheydeltään alle 400 puuta hehtaarilla oli 13 % (58,9 ha), tiheydeltään 800 - 1 590 puuta hehtaarilla 42 % (184,2 ha) ja yli 1 600 puuta hehtaarilla 10 % (45,3 ha). Hillittykasvuisten omenapuiden osuus on kasvanut voimakkaasti. Esimerkiksi vuosina 2003 - 2007 istutetuista vajaasta 185 000 omenapuusta 86 % oli hillittykasvuisia.
Taustatietoja tilastosta
Tike, Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus tekee viiden vuoden välein Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/109/EY mukaisen tiedonkeruun tiettyjen hedelmäpuiden viljelmien tuotantomahdolli-suuksien määrittämiseksi. Suomessa kyseinen tilasto tehdään ainoastaan omenoista ja se on tehty vuosina 1997, 2002 ja 2007.
Vuoden 2007 omenapuutilaston tiedot koottiin puutarhayritysrekisteristä ja kokonaistutkimuksesta kaupallisille omenatarhoille. Kaupallisen viljelyn alarajana pidettiin 0,5 omenahehtaaria, koska sitä pienemmiltä aloilta tuotanto menee pääosin omatarvekäyttöön. Tilastokyselyssä oli mukana 192 omenatilaa ja niillä omenaa yhteensä 614 hehtaaria. Vastaukset saatiin yhteensä 184 tilalta, joiden yhteenlaskettu omena-ala oli 577 hehtaaria. Kyselyssä mainittuja 22 omenalajiketta oli 437 hehtaarilla.
Lisätietoja
Anna-Kaisa Jaakkonen, Tike, puh. 020 77 21 374 alkaen 23.2.2009
sähköpostiosoitteet muotoa etunimi.sukunimi@mmmtike.fi
- Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja
- English
- Svenska
