Emolehmätilojen määrä jatkaa kasvuaan
Maatalouden rakenne on jo vuosia kehittynyt samaan suuntaan: tilojen määrä on vähentynyt, tilakoko on kasvanut ja erityisesti kotieläintilojen osuus laskenut. Tuoreimpien Maatilarekisterin tietojen mukaan samansuuntainen kehitys on jatkunut myös vuonna 2007. Maatilarekisterin uusimmat tiedot ovat saatavissa Tiken sähköisestä tietopalvelusta Matildasta.
Helmikuussa ennakollisina ilmestyneet tiedot julkaistiin lopullisina kirjajulkaisussa toukokuussa 2008.
Vuonna 2007 Suomessa oli 66 938 maatilaa
Maatilojen lukumäärän väheneminen hidastui vuonna 2006 lähinnä tilatuen käyttöönoton seurauksena, mutta vuonna 2007 tämä kehitys palautui edellisvuosien tasolle. Maatiloja oli vuonna 2007 Suomessa 66 938 - edellisvuodesta määrä väheni hieman yli 2 000 tilaa. Eniten maatilojen lukumäärä väheni Etelä-Savossa, Hämeessä ja Satakunnassa, noin neljän prosenttiyksikön verran.
Yli 200 hehtaarin tilat yleistymässä
Maatilojen keskimääräinen peltoala kasvoi hieman yli hehtaarilla edellisvuodesta, ja se oli nyt 34,4 hehtaaria. Vuokrapeltoa tiloilla oli keskimäärin 11,6 hehtaaria. Pellon ja puutarhan kokonaisala suomalaisilla maatiloilla oli vuonna 2007 kokonaisuudessaan noin 2,3 miljoonaa hehtaaria. Yli 200 hehtaarin peltosuuruusluokkaan kuuluvien tilojen määrä kasvoi noin 15 prosentilla.
Emolehmätuotannossa eniten kasvupotentiaalia
Kotieläintilojen lukumäärä on jo vuosia vähentynyt kasvinviljelytiloja nopeammin. Tästä poikkeuksen muodostavat emolehmiä ja hevosia kasvattavat tilat, joiden lukumäärä ja eläinmäärät ovat kääntyneet kasvuun viime vuosien aikana. Voimakkainta kasvu on ollut emolehmätuotannossa. Kesällä 2007 Suomessa oli noin 43 300 emolehmää, mikä on yli 15 000 eläintä enemmän kuin vuosituhannen vaihteessa. Emolehmätilojen määrän ohessa on kasvanut myös näiden tilojen keskimääräinen karjakoko.
Tuotanto yhä erikoistuneempaa
Tällä vuosituhannella kotieläintilojen suhteellinen osuus maatiloista on vähentynyt 50 prosentista 41 prosenttiin. Koska kotieläintuotantoon on perinteisesti liittynyt myös kasvinviljelyä, voidaan kotieläintilojen vähenemisen katsoa vähentävän myös maataloustuotannon monimuotoisuutta. Myös kasvintuotantotilat näyttävät erikoistuvan yhä enemmän vain kahteen tai kolmeen pääasiallisesti tuotettavaan kasvilajiin. Kotieläintilat keskittävät tuotantonsa tätäkin yleisemmin yhden eläinlajin varaan.
Lisätietoja
Tutkija Irene Mustalahti, p.020 77 21340
Tutkija Esa Katajamäki, p.020 77 21237
Sähköpostiosoitteet muotoa etunimi.sukunimi@mmmtike.fi
- Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja
- Svenska
