Maidontuotannon väheneminen jatkui ja tuottajahinnat vahvistuivat
Maidon tuotannon lasku kiihtyi viime vuonna
Maitoa tuotettiin viime vuonna 2 287 miljoonaa litraa, mikä on reilu kaksi prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Maidon kokonaistuotannosta meijerimaidon osuus oli 2 226 miljoonaa litraa ja maidon maatilakäyttö ja suoramyynti yhteensä 61 miljoonaa litraa. Meijeriin toimitettu maitomäärä väheni ensimmäisellä vuosipuoliskolla prosentin ja toisella vuosipuoliskolla vajaa neljä prosenttia edellisen vuoden vastaaviin ajanjaksoihin verrattuna. Luomumaidon tuotanto lisääntyi hieman edellisvuodesta ja oli viime vuonna 27 miljoonaa litraa. Meijerimaidon keskimääräinen rasvapitoisuus kohosi 4,18 prosenttiin ja valkuaispitoisuus 3,46 prosenttiin.
Vuoden 2007 maidontuotannon määrä on 1950-luvulta alkaneen tilastointikauden pienin. Eniten maitoa tuotettiin 1960-luvulla, jolloin tuotantomäärät ylsivät enimmillään 3 700 miljoonaan litraan.
Maidontuottajien määrä väheni viime vuoden aikana kahdeksalla prosentilla, ja tuottajia oli joulukuussa noin 12 800. Maidontuottajista 118 oli luomumaidontuottajia. Lypsylehmiä oli joulukuun alussa noin 287 500, mikä on vajaa neljä prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Lehmien keskituotos kasvoi parilla prosentilla 7 800 litraan lehmää kohti.
Maidon tuottajahinnat vahvistuivat
Maidon tuottajahinnat nousivat vuodesta 2006. Normimaidon (rasvapitoisuus 4,3 % ja valkuaispitoisuus 3,3 %) tuottajahinta ilman tuotantotukia ja jälkitilejä oli viime vuonna 34,36 senttiä litralta eli neljä prosenttia korkeampi kuin vuonna 2006. Keskipitoisen maidon tuottajahinta nousi hieman normimaitoa enemmän maidon valkuaispitoisuuden nousun vuoksi. Meijerit maksoivat tuottajille keskipitoisesta maidosta keskimäärin 35,09 senttiä litralta eli viisi prosenttia enemmän kuin vuonna 2006.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana normimaidon nimellinen tuottajahinta on ollut korkeimmillaan vuonna 2003. Tähän verrattaessa vuoden 2007 keskimääräinen hintataso oli kaksi prosenttia alempi. Kun nimelliset hinnat muutetaan reaalisiksi kuluttajahintaindeksin avulla, näyttää hintakehitys erilaiselta: normimaidon reaalihinta oli korkeimmillaan tarkastelujakson alussa. Siihen verrattuna viime vuoden reaalinen hintataso oli yhdeksän prosenttia alempi.
Tuottajan saamaan hintaan vaikuttavat lisäksi kalenterivuoden jälkeen maksettavat jälkitilit sekä tuotetun maitomäärän perusteella maksetut tuotantotuet. Niitä ei ole huomioitu tämän tiedotteen luvuissa. Vuonna 2007 tuotantotukia maksettiin keskimäärin 7,35 senttiä litralta. Tilasto viime vuoden jälkitileistä valmistuu loppukeväästä. Vuonna 2006 jälkitiliä maksettiin keskimäärin 3,46 senttiä litralta.
Kananmunien tuotantomäärä pysyi lähes ennallaan
Kananmunia tuotettiin viime vuonna lähes saman verran kuin edellisvuonna eli noin 57 miljoonaa kiloa. Kananmunapakkaamoiden vastaanottama kananmunien määrä väheni reilulla kahdella prosentilla 55 miljoonaan kiloon, kun taas kananmunien suoramyyntimäärä kohosi edellisvuodesta kahteen miljoonaan kiloon. Kananmunien suoramyyntimäärä sisältää viime vuonna myös pakkaamattomina ulkomaille vietyjä kananmunia.
Pakkaamoiden vastaanottamista kananmunista A-luokan kananmunia oli 52 milj. kiloa ja B-luokan kananmunia 3 milj. kiloa. A-luokan kananmunista häkkikanaloissa tuotettiin 84 %, lattiakanaloissa 14 % ja luomukanaloissa 2 %. Edellisvuoteen verrattuna lattiakanaloissa tuotettujen kananmunien määrä nousi (15 %), kun taas häkkikanaloissa (-5 %) ja luomukanaloissa (-5 %) tuotettujen kananmunien määrä väheni.
Kananmunien tuottajahinta on noussut toista vuotta peräkkäin
Kananmunien tuottajahinta on noussut toista vuotta peräkkäin. A-luokan kananmunista maksettiin viime vuonna keskimäärin 79,86 euroa sadalta kilolta eli lähes neljännes enemmän kuin vuonna 2006.
Pakkaamot maksoivat tuottajille häkkikanaloissa tuotetuista munista keskimäärin 75 e/100 kg, lattiamunista 85 e/100 kg ja luomumunista 190 €/100 kg. Eri tuotantotapojen mukaan tuotettujen kananmunien hintaerot kaventuivat edellisvuodesta: suhteellisesti eniten nousi häkkikanaloissa tuotettujen munien tuottajahinta (+26 %) ja suhteellisesti vähiten luomumunien hinta (+ 8 %).
Kymmenen vuoden aikajänteellä tarkasteltuna A-luokan kananmunien nimellinen tuottajahinta oli korkeimmillaan vuonna 2000. Siihen verrattuna viime vuoden hinta oli seitsemän prosenttia alempi. Reaalihinnoin tarkasteltuna ero on tätäkin suurempi: viime vuoden reaalihinta jäi 16 prosenttia vuoden 2000 hintaa pienemmäksi.
Tiedot meijereiden vastaanottamasta maitomäärästä, maidon tuottajahinnasta ja maidontuottajien lukumäärästä perustuvat meijereille tehtyihin kyselyihin. Tiedot kananmunapakkaamoiden vastaanottamista kananmunamääristä sekä tuottajahinnoista perustuvat pakkaamoille tehtyihin kyselyihin. Maidon ja kananmunien maatilakäytön ja suoramyynnin osalta tiedot kerätään viljelijöiltä kerran vuodessa otostutkimuksella.
Lisätietoja
Hintatilastot: tutkija Elina Seppälä, puh. 020 77 21313
Tuotantotilastot: aktuaari Sanna Vuorisalo, puh. 020 77 21379
S-posti: etunimi.sukunimi@mmmtike.fi
Tilastotietoja julkaistaan Tiken Matilda-tietopalvelussa: www.matilda.fi. Tilastoista on myös saatavissa kuukausiraportteja, joita voi tilata puhelimitse numerosta 020 77 21208 tai sähköpostitse osoitteesta: tietopalvelu@mmmtike.fi
- Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja
- English
- Svenska
