Kotieläinten lukumäärä
Kotieläinten lukumäärä 2009 (sis. lukumäärät kunnittain ja karjakokoluokittain)
26.02.2010
Pääkohdat
Kotieläinten lukumäärä 1.4. 2009 (siat, siipikarja, hevoset), 1.5.2009 (naudat) ja 1.6.2009 (vuohet)
- Sikojen, siipikarjan sekä maatilalla olevien hevosten lukumäärät vähenivät ja nautojen lukumäärä hieman kasvoi edellisvuodesta.
- Sikoja oli noin 1,38 miljoonaa 2 270 tilalla. Sikojen lukumäärä väheni noin 7 prosenttia ja sikatilojen määrä noin 10 prosenttia.
- Siipikarjan määrä oli viime vuonna alhaisin koko 1990 luvulta alkaneen tilastointikauden aikana. Siipikarjaa oli kaikkiaan noin 9,37 miljoonaa eläintä 1 360 tilalla.
- Nautoja oli toukokuun alussa yhteensä 918 270, mikä on vajaa puoli prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
- Lypsylehmiä oli hieman edellisvuotta enemmän eli kaikkiaan 290 040 lypsylehmää. Lypsykarjatilojen vähenemisvauhti hidastui edellisvuodesta - lypsykarjatilojen määrä väheni 6 prosenttia. Keskimääräinen karjakoko kasvoi 23,2 lehmään.
Nautojen, sikojen ja kanojen lukumäärä 1.12.2009
- Nautojen lukumäärä kohosi hienoisesti jo toista vuotta peräkkäin joulukuussa.
- Emolehmien määrä kasvoi seitsemällä prosentilla 52 540 eläimeen ja lypsylehmien lukumäärä väheni prosentilla 285 830 eläimeen.
- Sikoja oli viime vuoden joulukuussa noin kolme prosenttia vähemmän kuin edellisvuoden vastaavana aikana.
- Emakoiden lukumäärän vähenemisvauhti nopeutui viime vuonna - emakoiden määrä laski vuoden aikana lähes seitsemän prosenttia.
- Kanojen määrä väheni prosentilla edellisvuodesta. Joulukuun alussa oli noin 3,2 miljoonaa kanaa.
Nautojen ja sikojen lukumäärä 1965-2009

Taulukot
Seuraava julkistus
15.06.2012
Tilaston asiasanat
broileri, emolehmät, hevonen, kalkkunat, kana, kotieläimet, lammas, lehmät, maatalous, nautaeläimet, siipikarja, sika, vuohi
Tilaston vastuuhenkilö
Vuorisalo, Sanna
etunimi.sukunimi@mmmtike.fi
0295 313 149
Tietopalvelu
0295 313 002
tietopalvelu@mmmtike.fi
Tiedotteet
- Viljelijät aktiivisia verkkovastaajia (09.12.2011)
- Tiken sähköinen tiedonkeruu etenee hyvin (28.10.2011)
- Muutoksia Tiken tilastoissa (25.01.2010)
- Nautojen ja sikojen määrät laskussa - kanoja, lampaita ja hevosia hieman edellisvuotta enemmän (04.04.2008)
